TOKO
Tottelevaisuuskoulutuksen tarkoituksena on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä. Ohjaajalle laji tarjoaa mahdollisuuden opetella oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa. Kilpailu-muotona TOKO (=tottelevaisuuskoe) sisältää neljä eri luokkaa, joissa liikkeet vaikeutuvat luokka luokalta. Tottelevaisuuskokeella testataan koulutuksen tulosta eli koiran ja ohjaajan välistä yhteis-työtä sekä koiralle opetetun käyttäytymisen tasoa. Koetoiminnan tavoitteena on myös lisätä tietoa koiran oppimiskyvystä sekä koulutuksen mahdollisuuksista koiran yhteiskuntakelpoisuuden paran-tamisessa. TOKO:n tavoitteena on myös eläinystävällisen ja terveen kilpailuhengen luominen sekä harrastuksen lisääminen. Tottelevaisuuskokeeseen osallistuvan koiran tulee olla vähintään 10 kk ikäinen, erikoisvoittajaluokkaan osallistuvan vähintään 15 kk ikäinen.
TOKO on harrastus- ja kilpailulajina australiankelpieille ja bordercollieille varsin sopiva laji. Ei olekaan ihme, että TOKO:n suosio on ak- ja bc -harrastajien keskuudessa kasvanut huimasti 90-luvun kuluessa, ja taso kilpakentillä on jatkuvasti noussut. Kansainvälisesti Suomi on yksi TOKO:n huippumaita, mistä kertovat mm. 2002 ja 2003 saavutetut MM- ja PM -menestykset sekä yksilö- että joukkuekisoissa. Yhdistyksemme rodut ovat olleet maajoukkueessa hyvin edustettuina aina 90-luvun lopulta lähtien. Myös kansallisissa mestaruuskisoissa ak- ja bc -koirakot ovat saaneet paljon erinomaisia sijoituksia (mm. kolmoisvoitto TOKO:n yksilö-SM-kisoissa vuosina 2002 ja 2003).
Kaikki alkaa alokasluokasta (ALO), jossa on seitsemän suoritettavaa tottelevaisuusliikettä. Tuomari antaa myös arvionsa koiran luoksepäästävyydestä sekä koiran ja ohjaajan yhteistyöstä. Seuraavassa luokassa, avoimessa luokassa (AVO), suoritettavia liikkeitä on kahdeksan ja lisäksi tuomari arvos-telee koirakon yhteistyön. Molemmissa näissä "alemmissa luokissa" (ALO ja AVO) suoritettavat liikkeet ovat perus-tottelevaisuusliikkeitä. Liikkeistä eniten painottuu seuraaminen, joka on mo-lemmissa luokissa paitsi omana liikkeenään myös osa muita liikkeitä ns. valmistelevissa osioissa (esim. liikkeestä seisomaan jäämisessä arvostellaan myös pysäyttämistä edeltävä seuraamisosuus). Alemmissa luokissa maksimipisteet ovat aina 200p. Ykköstuloksen ja siirtymäoikeuden seuraavaan luokkaan saa vähintään 160p suorituksella. Molemmissa luokissa saa kisata enintään kolmen yk-köstuloksen verran - sen jälkeen on vaihdettava luokkaa ylemmäksi. Kennelliiton TOKO-mitalin saa alokasluokasta toisen, avoimessa luokassa kolmannen ykköstuloksen myötä.
Voittajaluokassa (VOI) liikkeet muistuttavat jo enemmän TOKO:n "kuninkuusluokkaa", erikois-voittajaluokkaa (EVL). Voittaja- ja erikoisvoittajaluokassa onkin muutamia samoja liikkeitä, kuten luoksetulo ja kauko-ohjaus. Voittajaluokassa arvioidaan vielä alempien luokkien tapaan koirakon yhteistyö ja suoritettavia liikkeitä on paikallaolon lisäksi kahdeksan; erikoisvoittajassa kaikki kym-menen arvosanaa koostuvat tehdyistä liikkeistä. Voittajaluokassa koirakko saa kisata kolmen yk-köstuloksen (väh. 255/320 pistettä) verran, ja näistä kolmesta ykköstuloksesta he myös saavat TOKO-mitalin. Voittajasta erikoisvoittajaan voi siirtyä jo yhden ykköstuloksen jälkeen, ja erikois-voittajassa koirakko voikin sitten kisata rajatta kuinka monta kisaa tahansa.
Koira saa Suomen tottelevaisuusvalion arvon (FIN TVA), kun sillä on kolme ykköstulosta tottele-vaisuuskokeen erikoisvoittajaluokassa kahden eri palkintotuomarin arvostelemana ja vähintään 2. palkinto (eli H = hyvä) laatuarvostelussa näyttelyssä. Lisäksi FIN TVA saa pohjoismaiden tottele-vaisuusvalion (POHJ TVA) arvon saatuaan ykköstuloksen erikoisvoittajaluokassa kahdessa muussa pohjoismaassa. Kansainvälisen tottelevaisuusvalion (KV TVA) arvoon tulee koiran saada kaksi CACIOB:a kahdessa eri maassa. CACIOB jaetaan kansainvälisen tottelevaisuuskokeen luokassa parhaalle ykköstuloksen saaneelle koiralle. Ensimmäisen ja viimeisen CACIOB:n välin täytyy olla vähintään 1 vuosi ja 1 päivä. CACIOB:a ei voi jakaa kivesvikaiselle eikä sekarotuiselle koiralle.
Hanna Helminen