NÄYTTELYT

Koiranäyttelyn perimmäinen tarkoitus on palvella rodun jalostusta. Koiranäyttelyssä koiraa verrataan rodun rotumääritelmään (australiankelpien rotumääritelmä, bordercollien rotumääritelmä). Koiranäyttelyistä kasvattajat ja rodun harrastajat saavat tarpeellista tietoa eri koirien ulkomuodosta ja yhdistyksemme rotujen kaikki vuosittaiset näyttelyarvostelut ja -tulokset julkaistaan vuosikirjassa.

Jokaisen puhdasrotuisen koiran olisi hyvä osallistua näyttelyyn ainakin pari kertaa elämänsä aikana, sillä yksilön itsensä lisäksi näyttelyarvostelu kertoo tärkeää tietoa koiran vanhempien perittämisestä ja tulokset siten palvelevat jalostusta, vaikkei koiraa itseään ehkä jalostukseen käyttettäisikään. Näyttely on myös mukava harrastus ja kehän reunalla tapaa helposti muita saman henkisiä koiraystäviä. Uudelle rodun harrastajalle koiranäyttely on oiva tapa nähdä yhdellä kertaa useita saman rodun edustajia ja tutustua koiriin, kasvattajiin ja rodun harrastajiin.

Ilmoittautuminen

Tulevien näyttelyiden ajat, paikat, tuomaritiedot ja ohjeet ilmoittautumista varten löytyvät Koiramme-lehdestä yleensä noin kolme kuukautta ennen näyttelyä. Myös Kennelliiton nettisivuilla on kattava linkkilista näyttelyiden kotisivuille. Viimeinen ilmoittautumispäivä näyttelyyn on yleensä noin kuukautta ennen näyttelypäivää, joten kannattaa miettiä etukäteen onko koira näyttelypäivänä näyttelykunnossa esimerkiksi turkin suhteen.

Kaikkiin virallisiin näyttelyihin ilmoittaudutaan Suomen Kennelliiton ilmoittautumislomakkeella. Näitä saa tilattua ilmaiseksi Kennelliitosta puhelinsoitolla, lomake julkaistaan ajoittain myös Koiramme-lehdessä ja SKL:n nettisivuilta löytyy tulostettava versio ilmoittautumislomakkeesta. Lomakkeen täyttämistä helpottaa paljon koiran rekisterikirja, josta löytyy kaikki tarvittava tieto. Ilmoittautumisen mukaan tulee aina liittää maksukuitti suoritetusta ilmoittautumismaksusta.

Muista myös tarkistaa, että koira on rokotettu ja tunnistusmerkitty Suomen Kennelliiton ohjeiden mukaisesti. Rokotustodistus tulee ottaa mukaan näyttelyyn ja se tarkistetaan sisäänpääsyn yhteydessä.

Näyttelyyn ilmoittautuneille läheteään aikataulu, koiran numero ja ohjekirje kotiin noin viikkoa ennen näyttelypäivää. Kirje sisältää yleensä myös ajo-ohjeet ja tiedot näyttelypaikan muista maksuista (parkkimaksu, luettelomaksu, sisäänpääsymaksu). Näyttelyyn ilmoitetun koiran mukana pääsee aina yksi ihminen veloituksetta sisään näyttelyyn.

Valmistautuminen

Näyttelykäytös ja -esiintyminen on koiralle yksi opeteltava temppu muiden joukossa. Koiraa ei kannata viedä harjoittelematta näyttelykehään. Tuomarin tulee voida vaivatta tutkia koira (myös purenta) ja koiran tulee seistä paikoillaan arvostelun ajan. Harjoituksissa kannattaa pyytää vieraita ihmisiä käymään koira kohta kohdalta läpi käsin kosketellen ja katsomaan sen suuhun. Myös liikkumista ravissa kannattaa harjoitella etukäteen. Harjoittelua varten kannattaa jo hankkia erillinen, kevyt näyttelyhihna, jotta koira tottuu siihen. Koiran tulisi seistä sivukuva tuomariin päin, jalkojen ollessa tasapainoisesti luonnollisessa asennossa.

Kehässä koiria liikutetaan (koira aina esittäjän vasemmalla puolella) ympyrässä kehätoimitsijan ja/tai tuomarin oheiden mukaisesti ja tuomarin toiveiden mukaan myös edestakaisin ja/tai kolmiossa. Koiran tulee ravata tasaista vauhtia hihnassa vetämättä. Liike ei ole tottelevaisuusliike ”seuraa” sillä tuomarin tulisi saada ehjä sivukuva koiran liikkeistä ja se ei onnistu, jos koira katsoo ohjaajaan. Ohjaajan tulee myös seurata muiden samaan aikaan kehässä olevien koiren nopeutta ja pitää sopiva etäisyys edellä menevään.

Koiran tulee näyttelyssä olla puhdas ja siisti, rotujamme ei varsinaisesti trimmata, mutta läpikoitainen turkin harjaaminen on paikallaan ennen näyttelyä. Koiran pesemistä ei kannata jättää viimeiseen iltaan, sillä juuri pesty turkki on yleensä rasvaton ja lentävä, eikä siten asetu kauniisti. Tarkista myös koiran hampaiden ja korvien puhtaus sekä leikkaa tarvittaessa kynnet.

Näyttelypäivä

Saavu näyttelypaikalle ajoissa, viimeistään tuntia ennen aikataulussa ilmoitettua rodun arvosteluaikaa. Kannattaa varata aikaa myös auton pysäkointiin ja ruuhkiin (moni muukin on varmaan saapumassa paikalle samana aikaan). Näyttelypaikalla tarvitset koiran rekisterikirjan ja rokotustodistuksen, sekä etukäteen sinulle postitetun numerolapun. Ota mukaan myös vettä koirallesi, makupaloja ja näyttelytalutin.

Näyttelypaikalle saavuttua on ensimmäisenä ohjelmassa rokotustodistusten tarkastus. Näyttelyluettelon voi ostaa sisääntulon yhteydessä. Luettelosta on näyttelyyn ilmoitetut koirat ja arvostelujärjestys. Luokissaan koirat arvostellaan virallisen nimen mukaan aakkosjärjestyksessä. Tuomari ei tiedä arvostelun aikana koirien nimiä. Hakeudu oman arvostelukehän lähelle ja valmistautua omaan vuoroon liikuttamalla koiraa, viimeistelemällä koira näyttelykuntoon ja laittamalla numerolappu näkyviin. Huolehdi myös, että koiralla on mahdollisuus tehdä tarpeensa ennen kehään menoa. Kehätoimitsija kutsuu koirat kehään luokittain ja neuvoo koirien järjestyksessä.

KEHÄN KULKU:

Ensiksi arvostellaan UROSPENNUT 7-9 kk, sitten NARTTUPENNUT 7-9 kk, ja näiden luokkien kunniapalkinnolla (KP, lila nauha) palkitut voittaja kilpailevat lopuksi Rodun Paras (ROP) ja Vastakkaisen Sukupuolen paras (VSP)-pennusta.

Sitten arvostellaan luokittain kaikki urokset; JUNIORIT 9-18 kk, NUORET 15-24 kk, AVOIN LUOKKA yli 15 kk, KÄYTTÖLUOKKA, VALIOLUOKKA ja VETERAANILUOKKA yli 8-vuotiaille.

Kukin luokka tulee arvosteltavaksi ensin kokonaisuudessaan, jolloin tuomari luo yleissilmäyksen koiriin verraten niitä keskenään ja arvioi luokan tasoa. Sitten luokan koirat tulevat kukin vuorollaan numerojärjestyksessä yksittäisarvosteluun, jossa tuomari sanelee koirasta kirjallisen laatuarvostelun ja antaa arvostelua vastaavan laatumaininnan, jota osoittavat palkintonauhat.

Laatumaininnat:

Kun koirat ovat saaneet laatuarvostelunsa, tulevat kilpailuarvosteluun kaikki ERINOMAISEN saaneet, ja jos näitä on vähemmän kuin sijoitettavat neljä, myös kaikki ERITTÄIN HYVÄN saaneet. Joka luokassa siis sijoitetaan neljä parasta, ja sijoituksia osoittavat vastaavat palkintonauhat: 1. punainen, 2.sininen, 3.keltainen ja 4.vihreä.

Kun kaikki urosten luokat on saatu järjestykseen, kilpaillaan Paras Uros kehä. Siihen osallistuvat kaikki luokissaan neljän parhaan joukkoon sijoittuneet ERI:n saaneet urokset. Paras Uros kehässä sijoitetaan neljä parasta. Samalla jaetaan sertifikaati, vara-sertifikaati ja jos näyttely on kansainvälinen, jaetaan myös kansainvälinen sertifikaatti eli CACIB ja vara-CACIB.

Kun urokset on arvosteltu, arvostellaan nartut samaan tapaan. Kun Paras Narttu on valittu, valitaan Rodun Paras Veteraani (jos on ERI:n saaneita veteraaneja) sekä Rodun Paras, josta kilpailevat Paras Uros ja Paras Narttu. Lopuksi esitetään kasvattajaryhmät.

ROP-koiran, ROP-veteraanin sekä Rotunsa Paras Kasvattajaryhmään kuuluvat koirat jatkavat vielä Ryhmäkilpailuihin muiden rotujen parhaita vastaan. Ryhmäkilpailut käydään näyttelypäivän päätteeksi ja niiden alustava aikataulu ja järjestys on mainittu luettelossa. Muiden näyttelyyn osallistuneiden koirien päivä päättyy oman rodun ROP/VSP arvosteluun ja näyttelypaikalta voi poistua kotimatkalle.

Ajantasalla olevat näyttelysäännöt löytyvät kokonaisuudessaan Suomen Kennelliiton sivuilta.

Näyttelyssä jaettavat palkintoruusukkeet:

Lopuksi

Jokainen näyttelyssä kävijä on joskus ollut ensikertalainen, joten jos oma olo on epävarma, kannattaa rohkeasti pyytää apua vaikkapa koiran kasvattajalta tai kokeneelta harrastajalta. Näyttelyssä neuvoa voi pyytää myös kehätoimitsijalta ja kun rehellisesti myöntää olevansa ensikertalainen, niin varmasti neuvotaan. Tuomaria itseään ei tule puhutella, ellei tuomari sitten kysy jotain koirasta (kysyy yleensä koiran ikää).

Jokainen näyttely ja tuomari on erilainen ja kun kyseessä on maku asiat ja arvostelu laji, niin tulokset voivat vaihdella suuresti. Oman koira arvoa ei lisää eikä vähennä se, kuinka se on menestynyt näyttelyssä. Ja koiran mielestä näyttelyssä on aina yhtä mukavaa, arvostelusta piittaamatta.

Näyttelylyhenteitä

FIN KVA = Suomen käyttövalio
BH = Palveluskoirakokeen ’esikoe’ eli käyttäytymiskoe (hyväksytty)
BHA = Käyttäytymiskoe ilman laukaustestiä (hyväksytty), ei oikeuta osallistumaan palveluskoirakokeeseen.
JK1, JK2, JK3 = Palveluskoirakokeen jälkikokeen koulutustunnus
HK1, HK2, HK3 = Palveluskoirakokeen hakukokeen koulutustunnus
VK1, VK2, VK3 = Palveluskoirakokeen viestikokeen koulutustunnus
FH1, FH2 = Palveluskoirakokeen erikoisjälkikokeen koulutustunnus
M-vuosiluku = Suomen mestari
FIN TVA = Suomen tottelevaisuusvalio
TK1, TK2, TK3, TK4 = Tottelevaisuuskokeen koulutustunnus
FIN AVA = Suomen agilityvalio
PEK = Epävirallinen pentuluokka 7-9 kk:n ikäisille koirille. Luokassa ei ole laatuarvostelua, vaan ainoastaan kilpailuarvostelu.
JUN = Junioriluokka. Laatuarvosteluluokka 9-18 kk:n ikäisille koirille.
NUO = Nuorten luokka. Laatuarvosteluluokka 15-24 kk:n ikäisille koirille.
AVO = Avoin luokka. Laatuarvosteluluokka 15 kk-8 vuoden ikäisille koirille.
KÄY = Käyttöluokka. Laatuarvosteluluokka yli 15 kk:n ikäisille käyttökoirarotuun kuuluville koirille, jotka on palkittu rodunomaisessa kokeessa (palveluskoirakoe, paimennuksen perusrata).
VET = Veteraaniluokka. Laatuarvosteluluokka yli 8-vuotiaille koirille.
KP = Kunniapalkinto. Jaetaan pentu- (PEK), veteraani- (VEK) ja kasvattajaluokissa (KAK).
SERT = Sertifikaatti. Kolmella suomalaisella sertillä koirasta tulee Suomen muotovalio (yhden sertin tulee olla saatu, kun koira on yli 2-vuotias). SERT:it tulee saada kolmelta eri tuomarilta. JUN ja NUO luokissa koira voi kerätä rajattoman määrän SERT:ejä. Valionarvoon vaaditaan lisäksi hyväksytty luonnetesti, paimennuksen perusrata tai tulos palveluskoirakokeesta.
CACIB = Certificat d'Aptitude au Championat International de Beauté, eli sertifikaatti kansainvälisen muotovalion arvoa varten. CACIBin voi saada kansainvälisestä koiranäyttelystä vähintään 15 kk:n ikäinen koira. CACIB kisaan eivät osallistu JUN ja VET luokan koirat.
VaraCACIB = Jos tuomari jakaa parhaalle siihen oikeutetulle urokselle tai nartulle CACIB:in, saa toiseksi paras siihen oikeutettu varaCACIB:in. VaraCACIB:ista on hyötyä silloin, kun CACIB:in saanut koira on kansainvälinen muotovalio. Silloin CACIB aikanaan siirtyy varaCACIB:in saaneelle.
PN / PU = Paras narttu/uros. PN 1 ja PU 1 eli sukupuolensa voittaneet koirat jatkavat kilpailua ROPista ja VSP:stä, parhaat veteraanit lisäksi ROP- ja VSP-veteraanin arvosta.
ROP = Rotunsa parhaan arvosta kilpailevat paras uros ja paras narttu. Voittajasta tulee ROP ja se jatkaa ryhmäkilpailuihin.
VSP = Vastakkaisen sukupuolen paras, ROP-luokassa "hävinnyt" osapuoli.
FIN MVA = Suomen muotovalio. Käytetään toisinaan myös kansainvälisempää lyhennettä Fin Ch.
KANS MVA = Kansainvälinen muotovalio
KAS = Neljä saman kasvattajan kasvattamaa, tässä näyttelyssä laatuarvostelun ykkösellä palkittua samanrotuista koiraa. Koirien tulee olla ainakin kahdesta eri yhdistelmästä. Valitaan rodun paras kasvattajaryhmä jatkoon "isoon kehään" muiden rotujen parhaiden kasvattajaryhmien joukkoon kilpailemaan näyttelyn parhaan kasvattajaryhmän arvosta. Pääsyyn tarvitaan lisäksi KP.
V-vuosiluku = Voittajanäyttelyn titteli jaetaan ko. näyttelyssä ROP ja VSP koirille.
JV-vuosiluku = Juniorivoittajan titteli jaetaan Voittajanäyttelyssä JUN-luokan parhalle ERI:n saaneelle koiralle (uros ja narttu).